Siirry sisältöön
Sääksilive Kaikki kamerat

Lounais-Suomen sääkset

  • · Lounais-Suomen sääkset

    Sääksilive 2026: Alkukauden katsaus – Haudontavaihe on alkanut

    Pesintäkausi on edennyt sääksien osalla pesistä jo haudontavaiheeseen. Tänä vuonna seuranta alkoi hieman aiemmin, kun #6:n pesälle palasi naaras aprillipäivänä 1.4.2026. Oletettavasti sama naaras renkaaton naaras piipahti myös #1-pesällä 2.4.2026.…

  • · Lounais-Suomen sääkset

    Rengastusretket suoritettiin heinäkuun aikana

    Kauden huippuhetket lähestyvät vauhdilla. Reviiritarkastukset saatiin tehtyä loppuun tällä viikolla samassa yhteydessä, kun #1-/#3-pesän poikaset rengastettiin. Tänä vuonna seurannassa olevista reviireistä tarkastettiin 18 ja niistä pesittiin yhteensä 11:sta, joista löytyi…

  • · Lounais-Suomen sääkset

    Kauden pesinnät haudontavaiheessa

    Kauden pesinnät ovat edenneet haudontavaiheeseen. Videolla näkyy, kuinka Niilo ei päästä Nuppua hautomaan. Toisinaan muutkin emot ovat maanneet vierekkäin, laittaneet keppiä tai muuta pesämateriaalia hautojan päälle, mutta aina sovussa on…

  • · Lounais-Suomen sääkset

    Luomuksen Sääksiliven pesintäkausi vauhdikkaasti käyntiin

    Sääksiliven #1-pesä Aiemmilta kausilta tutut Alma ja Ossi ovat palanneet onnellisesti pesälleen (#1) pitkien muuttomatkojensa päätteeksi. Kumpikin palasi tänä keväänä hieman tavanomaista aikatauluaan aikaisemmin: Alma saapui 9.4. ja Ossi ilmestyi maisemiin…

  • · Lounais-Suomen sääkset

    Sääksiliven lähetykset käynnistyvät huhtikuun alkupuolella

    Sääksien paluumatka pohjoisille pesimäseuduille on jo käynnissä ja ensimmäisten tulijoiden voimme odottaa saapuvan huhtikuun alkupuolella. Sääksiliven seurannassa on kaudella 2021 samat neljä pesää, joista kahdella pesittiin onnistuneesti vuonna 2020. Ossin…