Pesintäkausi on edennyt sääksien osalla pesistä jo haudontavaiheeseen. Tänä vuonna seuranta alkoi hieman aiemmin, kun #6:n pesälle palasi naaras aprillipäivänä 1.4.2026. Oletettavasti sama naaras renkaaton naaras piipahti myös #1-pesällä 2.4.2026. Alkukauden parin muodostus otti aikansa erityisesti #4-pesällä, jolla naaraiden väliset taistelut kävivät kiivaana. Tummahko sääksinaaras osoitti aggressiivisia otteita pesän tasollakin ja Nuppukin joutui höykytettäväksi.

Kannattaa katsoa video tilanteesta:

Tälle vuodelle saimme toteutettua paluun projektin juurille ja kameroitua #6-pesän uudelleen. Projekti lähti aikanaan liikkeelle tältä pesältä. Tällä kertaa pesintää sieltä voi seurata 4K-laadulla. #6:n live: https://youtu.be/zK5oL8W9cjw

Alla kooste huhtikuun tärkeimmistä tapahtumista ja videoista.

Pesä #1: Eura ja Eve – Kausi käyntiin munilla

Pesällä #1 ei tuhlattu aikaa. Eura ja Eve palasivat huhtikuun puolivälissä ja pesän kunnostus alkoi välittömästi. Pari on osoittanut kokeneet otteensa, ja huhtikuun lopulla päästiin jo hautomaan ensimmäisiä munia. Even ensimmäisen ja toisen munan välillä oli pidempi väli kuin normaalisti.

Katso video: Even toinen muna 24.4.

Pesä #2: Tyhjä

Vaikka monilla muilla pesillä on ollut hulinaa, kakkospesä odottaa vieläkin vakituisia asukkaitaan. Rehellisyyden nimissä pesä lienee tämän lupakauden seurannassa.  27.4.2026 kävi renkaaton naaras pesällä, mutta pesintä ei yhdellä käynnillä ole todennäköistä. Tilanteet voivat kuitenkin muuttua hetkessä! Aiemmilta vuosilta muistamme lukuisia koiraiden tekemiä taivastansseja, jotka eivät ole päättyneet kamerapesälle vaan jonnekin muualle. Epäily nousee, että lähiseudulla on toinen pesä.

Pesä #3: Tuulos ja uudet haastajat

Viime vuoden oman parin menetyksen jälkeen, koiras Tuulos on nähty pesällä useaan otteeseen, mutta sen pesintä saattaa olla myös siirtynyt muualle. Alueella on liikkunut myös muita sääksiä, mutta Tuulos pitää järjestystä yllä, ettei muita pääse liian lähelle sen reviiriä. Tuulos kävi myös #6-pesällä pyörähtämässä.

Katso video: Pesällä #3 tapahtuu – renkaaton koiras 24.4.

Pesä #4: Nemo ja Nuppu – Jälleennäkemisen riemua

Pesä nelosella koettiin huhtikuun puolivälissä odotettu hetki, kun yksi seuratuimmista sääksipareistamme palasi kotiin. Nemo saapui ensin valmistelemaan pesää, ja jännitys tiivistyi, että löytääkö Nuppu tiensä takaisin tänäkin vuonna? Odotus palkittiin 22.4., kun Nuppu laskeutui pesälle varmalla otteella. Sääksien kyky navigoida tuhansien kilometrien muuttomatkalta takaisin täsmälleen samalle pesälle on joka vuosi yhtä hämmästyttävää.

Paluun jälkeen pari on keskittynyt tiiviisti pesän kunnostamiseen ja suhteensa vahvistamiseen. Nemo on osoittanut olevansa edelleen erinomainen elättäjä tuomalla Nupulle säännöllisesti kalaa ja puolustaen reviiriä, mikä on kriittistä naaraan kunnon kannalta ennen muninnan alkamista. Pesällä on nähty ahkeraa pesän rakentamista ja paritteluja, mikä lupaa hyvää tulevaa kautta ajatellen. Nemon ja Nupun kokemus näkyy kaikessa tekemisessä – tästä on hyvä jatkaa kohti haudonta-aikaa, joka on hieman myöhemmin kuin vuosi sitten..

Katso video: Nupun paluu varmistui 22.4.

Katso video: Nemo tuo kalan naaraan selkään 15.4.

Pesä #5: Roni ja uusi renkaaton naaras

Pesällä #5 alkukausi on ollut mukava yllätys seuraajille. Koiras Roni palasi vanhalle reviirilleen jo huhtikuun puolivälissä. Ennen vakituisen naaraan saapumista pesällä nähtiin useita uteliaita ohikulkijoita ja muita sääksiä, jotka kävivät kokeilemassa onneaan tyhjän pesän suhteen. Nämä alkukevään ”asuntonäytöt” ovat tärkeitä nuorille sääksille, jotka etsivät itselleen uusia reviirejä. Ronin seurana oli esim. K3R-lukurenkaalla varustettu nuori sääksinaaras.

Ronin pesinnän kannalta oli positiivista, kun pesälle saapui renkaaton naaras, joka vaikutti heti olevan tosissaan asettumisen suhteen. Tämä naaras ei kuitenkaan ole ns. “pilkkusilmä-Sara” aiemmilta vuosilta. On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka nopeasti uusi liitto on hitsautunut yhteen: Roni on ottanut koiraan roolin kantaen pesälle sekä rakennustarpeita että komeita kaloja osoittaakseen kykynsä naaraalle. Vaikka naaraan taustoista ei renkaan puuttumisen vuoksi tiedetä paljoa, yhteistyö Ronin kanssa näyttää saumattomalta. Pesää on korotettu uusilla oksilla, ja pariskunnan välinen side vahvistuu päivä päivältä. Roni on rakentanut ränsistyneestä risupesästä pesittäväksi soveltuvan pesän.

Katso video: Kalatarjoilua ja alkukauden tunnelmia pesältä #5

Pesä #6: Paluu juurille 4K-laadulla (Puro ja Pihka)

Pesä kuusi ei ole mikä tahansa pesäpaikka, sillä se on koko Sääksilive-projektin alkupiste. Täältä saivat alkunsa ensimmäiset lähetykset reilu 10 vuotta sitten. Vanha sääksien koti on saanut tilalleen tukevan uuden rakennelman, ja mikä parasta, se on varustettu teknisesti siten, että voimme tarjoilla 4K-kuvaa lähetyksessä. Kuvan tarkkuus on sitä luokkaa, että voimme seurata pesän elämää lähes kosketusetäisyydeltä ja sääksen silmän pilke välittyy parhaimmillaan katsojille ennennäkemättömällä tavalla.

Vanha tuttu TXP (koiras) on piipahtanut monella pesällä vuosien saatossa ja on nyt saanut pääroolin koiraana #6-pesällä. Sääksille on seuraajat äänestäneet nimiparin Puro ja Pihka. Ne saapuivat huhtikuun toisella viikolla ja ottivat pesän omakseen. Reviiri on kuitenkin haluttua aluetta ja olemme saaneet todistaa videolta reviirikiistoja, kun muun muassa pesä kolmosen koiras Tuulos kävi kokeilemassa onneaan Puroa vastaan. Reviirikiistat ovat olleet kiivaita, mutta Puro on osoittanut olevansa isäntä talossa.

Nyt pesällä vallitsee kuitenkin haudontarauha. Pari on pehmustanut pesäkuopan soveltuvaksi pesintään. Pesässä on kaksi munaa haudonnassa ja tänään saattaa tulla kolmas.

Katso video:

Katso video: Pihkan toinen muna 24.4.

Seuraa livenä ja pysy ajan tasalla

Seurannassa on tänä vuonna kuusi pesää, joista kuusi on liveseurannassa. Näet kaikkien pesien kamerat tehonäkymästä ja Youtube-kanavalta.

Livelähetykset löydät tehonäkymästä: https://saaksilive.fi/live/kaikkikamerat/
Tai suoraan Youtube-kanavalta: https://www.youtube.com/@Saaksilive/streams

Huom! Kannattaa painaa ‘Subscribe’-nappia Youtubessa ja laittaa kellon kuvasta ilmoitukset päälle, jolloin saat ilmoituksen uusista videoklipeistä.
Kaikki Youtube-videot listassa: https://www.youtube.com/c/saaksilive/videos

#sääksilive #sääksi #satakunnansääkset  #luomus #luonnonseuranta #kevät2026 #satakuntaosprey #ospreys