Kiitos runsaista nimiehdotuksista! Ehdotustenne joukosta löytyi soveltuvat nimet uusien seurattavien sääksiparien käyttöön. Kiitos nimirallissa mukana olleelle taustatiimille moderaattoreineen. Nyt kaikilla kauden pareilla on koodinimet seuraajien ja tiedotustoiminnan käyttöön.

#1 Eurajoen koiras tunnetaan jatkossa koodinimellä Eura ja sen naaras nimellä Eine.
#3 Tuuloslainen koiras tunnetaan jo vakiintuneella koodinimellä Tuulos (yli 100 ehdotusta) ja sen naaras nimellä Tiuku.
#4 SRN tunnetaan nimellä Niilo ja vanha tuttu Ahtin pari #3-pesällä Nuppu
LS/5 Lounais-Suomen sääksien pesällä pesivät Roni ja Sara.

Euran #1-pesällä tilanne on muuttunut edellisestä siten, että aiemmin seurana ollut kirjavapukuinen naaras vaihtui nykyiseen 5. Toukokuuta. Naaraiden välillä oli ankaraakin otatusta ja Euran pari vaihtui.
5.5.2022 – #1 – Sääksinaaras työntää toisen pois pesältä

Paritteluista ei pesintä jää kiinni, mutta kevät on jo pitkällä. Mielenkiinnolla seurataan munitaanko pesään vai ei tänä vuonna. Se selvinnee alkavan viikon aikana.
8.5.2022 – #1 – Lentoa takaperin pesälle ja parittelu

Tuuloksen #3-pesällä sen naaras Tiuku on muninut kaksi munaa ja kolmatta voidaan odotella alkuviikosta tulevaksi. Joitakin haudontataukoja on ollut yöaikaan kuten Nupullakin viime vuonna. Parin yhteistoiminta vaikuttaa kehittyvän mukavasti. Moni asia on uutta, mutta hienosti ne osaavat toimia uusissa tilanteissa. Sopivan asennon löytyminen esimerkiksi otti tovin Tuuloksen asettuessa ensimmäistä kertaa hautomaan. Nyt munien päälle asettuminen käy jo ilman ongelmia Tuulokseltakin.

7.5.2022 – #3 – Naaras munii toisen munan!

Niilon #4-pesällä on kolme munaa Nupun haudonnassa. Pesällä on ollut haudonnan alkuvaiheessa jännittäviäkin hetkiä varisten kärkkyessä munia härnäämällä hautojia. Sääkset ovat toistaiseksi hoitaneet tilanteet hienosti eikä pesältä ole lähdetty houkuttelijoiden perään.

6.5.2022 – #4 – Variksia pesän ympärillä härnäämässä (kuuntele äänet 7:18:49-)

Nuppu toi aiemmin viikolla pyöröhirren pesälle. Sen paikkaa vielä haetaan.
7.5.2022 – #4 – Nuppu tuo pyöröhirren pesälle ja pääsee hautomaan

Rinnakkaisprojektin Lounais-Suomen sääksien Roni ja Sara hautovat myös täyttä kolmea munaa. Siellä haudonnassa on ollut poikkeuksellisen paljon häiriöitä tunkeilevista sääksistä. Eilen illalla ja tänään aamulla Sara lähti häätämään vieraita pois reviiriltään. Yksi tunkeilijan käynneistä päättyi suoraan Saran päälle, mutta onneksi vahinkoja ei tullut.

5.5.2022 – LS – Sara munii kolmannen munan!

5.5.2022 – LS – Saran jättimattokuljetus saa Ronin helposti siirtymään hautomasta

7.5.2022 – LS – Lajitoverin raju hyökkäys hautovan Saran päälle

Rengaslöytöjäkin on tullut lisää. #2-pesällä kävi Tuupovaarassa vuonna 2019 rengastettu nuori koiras ja Toholammilla 2012 rengastettu naaras. Tänään #3-pesällä kävi Isojoella 2019 rengastettu naaras, mikä oli jo 15. uusi rengaslöytö tällä kaudella!
6.5.2022 – #2 – Toholammella vuonna 2012 rengastettu naaras (HNJ) käy pesällä