#3-pesän emo, Nuppu, palasi meidän seuraajien iloksi kotipesälleen iltapäivällä! Kevätmuuton jälkeen paino oli 1920 grammaa, mikä on hyvin tavanomainen Nupun painoksi. Toivottavasti Ahti palaa lähipäivinä takaisin reviirilleen ja pesintä pääsee vauhtiin. Nuppu palasi muutamaa päivää viime vuotista aikatauluaan myöhemmin.

Ykköspesällä on nähty lukuisia vieraita sääksiä rengastettuja ja rengastamattomia. Kaksi parivaljakkoakin on näkynyt pesällä.

Yksi kävijöistä on koiras, joka on rengastettu Eurajoella vuonna 2011 ja se on käynyt kalan kanssa pesällä. Ossin paluuta voi vielä odottaa muutaman päivän aavistuksen hitaan kauden aloituksen vuoksi. Tämä viikko toivottavasti vakiinnuttaisi pesälle jonkun parin.

Nelospesällä vanhempi koiras (SRN) on ihastuttanut seuraajia ahkeralla pesänrakennuksellaan. Pesä alkaa olla valmiina munia varten ja sitä kelpaisi esitellä omalle naaraalleen. Tuntomerkkejä pesivästä naaraasta ei ole, joten seuraajina ei auta kuin odotella ja katsoa kuinka tällä viikolla käy.

Jännittävät viikot ovat käynnissä!