Kahdella Satakunnan pesistä on nyt munittu ensimmäinen muna. Kevään ensimmäinen muna nähtiin #3-pesällä, kun Helmi pari päivää sitten (27.4.) muni todennäköisesti elämänsä ensimmäisen munan. Ennen munintaa Helmi oli jo useamman päivän ajan viettänyt seesteistä elämää pesän läheisyydessä tuoden suuria tuppoja sammalta pesämontun pehmikkeeksi ja viettäen yhä enemmän aikaa pesän reunalla ja montussa torkkuen. Helmin valmistautuminen munintaan näkyi muuttuneena toimintana jo perjantaina (24.4.), eli muutamaa päivää ennen munintaa.

Haudonta ja vuoronvaihdot ovat pääosin lähteneet sujumaan hyvin. Aamuyöstä (29.4.) Helmi poistui hieman ennen aamukahta pesästä hälyttäen. Muna oli noin kaksi tuntia ilman haudontaa. Lämpötila oli tämän ajan n. 0,5 astetta pakkasen puolella. Oletetusti pesämateriaalin lämpötila on kuitenkin nollan yläpuolella kuten #1-pesän lämpötila-antureista on opittu viime kausina. Pimeydessä jäi epäselväksi, mikä aiheutti hälytyksen. Vappuaattona on odotettavissa mahdollinen toinen muna Helmin ja Ahtin pesälle.

Keskiviikkona illansuussa (29.4.) myös #1-pesän Alma muni kevään ensimmäisen munansa. Alkukauden tapahtumat kuitenkin viivästyttivät Ossin ja Alman pesinnän alkua, ja ensimmäinen muna putkahti pesään 2-4 päivää myöhemmin kuin aiempina vuosina. Alman valmistautuminen munintaan oli hillitympää kuin Helmillä, mutta Almakin testaili pesämonttua useampia kertoja. Varsinainen muninnan aloituskin tapahtui suhteellisen nopeasti verrattuna Helmiin.

Jo pian muninnan jälkeen Ossi saapui munaa tarkastelemaan ja olisi ollut halukas pääsemään hautomaankin, mutta kovasta yrityksestä huolimatta Alma ei vielä illan aikana heltynyt antamaan innokkaalle Ossille haudontavuoroa. Jäämme odottelemaan montako munaa tälle kaudelle tulee haudottavaksi.