Alma palasi kotipesälleen tänään iltapäivällä oltuaan poissa noin neljä päivää viime sunnuntaiaamuna (19.4.) Helmin kanssa käydyn taistelun jälkeen. Viimeiset pari päivää Ossin seurana on viihtynyt Hattulassa vuonna 2016 rengastettu naaras, mutta Alman paluun aikaan Ossin tuomaa kalaa syömässä ollut nuori sääksinaaras sai väistyä, kun Alma asettui tutulle pesälleen. Videolla näkyy (ajassa 33:53), kun Alma puolustaa pesää nuoren naaraan lentäessä pesän yli mukanaan kala, jonka se tiputtaa maahan Alman hyökkäyksen seurauksena.

Alman saavuttua Ossi lähti pikimmiten kalastusreissulle ja toi Almalle illan aikana peräti neljä kalaa, joista myös Ossi sai osansa. Ossin kalareissujen välillä pariskunta vietti yhdessä aikaa pesällä ja paritteli ahkerasti. Ossi myös intoutui kaivamaan pesämonttua oikein urakalla.

Helmi on rauhoittunut omalle pesälleen ja eleet vaikuttavat siltä, että mahdollinen muninta lähestyy.